keskiviikko 20. toukokuuta 2015

Pihahommia

Talolla on jo tullut viihdyttyä tässä viikon sisään hyvin intesiivisesti. Asumme nyt tällä hetkellä noin 10 km päässä talolta kerrostalossa ja väliä tulee kuljettua ahkeraan. Viime viikolla edelliset asukkaat vielä tyhjensivät taloa eikä meillä ollut edes avaimia, joten suurin ensi-innostus ja -tarmo tuli purettua pihan siistimiseen. 

Ja on siinä ollutkin (ja tulee vielä pitkään olemaan) siistimistä; pihaa ei viime vuosina ollut pahemmin hoidettu, lukuunottamatta siistimpien nurmialueiden nurmikonajamista ja kulkuväylien lumitöitä. Etupihan marjapuskat ja heinittynyt nurmi (?) ovat olleet hyvin pitkälti oman onnensa nojassa.  

Nyt pihalta on nurmialueet haravoitu ja nurmikko ajettu. Heinittynyt alue piti käydä läpi ensin raivaussahan kanssa, sillä sinne oli alkanut kasvaa ranteenvahvuisia puita joukkoon. Sen jälkeen riehuttiin kuokan kanssa puun juuria ylös ja haravoitiin pahimpia heinäkasoja pois ennenkuin alueen pystyi vetämään ruohonleikkurin kanssa läpi. Eikä sieltä mitään kaunista nurmikkoa alta paljastunutkaan; alapiha on aivan kauhealla perunapeltokuopalla ja enimmäkseen siinä kasvaa jotakin juolavehnää tai muuta yhtä silmää hivelevää. 




Marjapuskat olivat myös päässeet melkoiseen kuntoon. Alimmat oksat kasvoivat pitkin maata ja niiden alla oli kunnon kerros märkiä lehtiä ja katkenneita oksia mätänemässä. Allekirjoittanut karsi puskat puutarhasaksien kanssa rankalla kädellä, saa nähdä ottivatko tästä toimenpiteestä nokkiinsa eivätkä anna liiemmin satoa tänä vuonna. Mutta ovatpahan ainakin siistimmän näköisiä nyt. Vielä täytyisi siimaleikkurin kanssa siistiä puskien juuria, repiä lisää pikkupuiden juuria irti sekä tehdä ja laittaa haketta puskien juurille.


Sekä pihaantulon vieressä että takapihalla kasvaa valtavan suuret kuuset, joiden molempien alimmat oksat roikkuivat jo kiinni maassa. Takapihan kuusi saa sellaisena nyt ollakin, se on niin mainio majapaikka lapsille, mutta pihaantulon luona oleva kuusi oli kyllä alaoksiltaan niin hävityksen kaaos että siihen kävin jo käsiksi. Maata viistäneet alaoksat katkoin käsisahalla, Jonne katkoi suurimmista oksista vesurilla pienemmät oksat pois ja teki isommista oksista polttopuita notskille. Pienemmistä oksista tehtiin haketta oksasilppurilla. Lopuksi kuusen luota haravoitiin monta kottikärryllistä neulasia ja siisti tuli!


Pihassa kasvaa ainakin kahdessa kohtaa syreeniä. Molemmat syreenipuskat joutuivat myös armottoman puutarhasaksihyökkäyksen kohteeksi ja saivat ainakin siistimmän ulkomuodon jossei muuta. (Minullahan ei siis ole näistä hommista juurikaan aiempaa kokemusta, joten aika ummikkona sitä on tullut pistettyä menemään mitä puutarhatöihin tulee.) Pihaantulon vieressä olevien puskien juurille saatiin jo puoliväliin asti laitettua sanomalehteä ja haketta, kunnes hake loppui kesken. To be continued... 


Ei kommentteja:

Lähetä kommentti